Edullinen hinta. Nopeus. Laatu.
Ammattimaisia käännöksiä vuodesta 1992.

YRITYKSESTÄ

Aloitimme vuonna 1992 pääasiassa graafisen suunnittelun ja mainospalveluiden tarjoajana. Toimialojemme muodostumiseen vaikuttivat mm. tuolloin mukana olleiden henkilöiden akateeminen taiteilijakoulutuksellinen tausta ja tietotaidot.about_us_2
Visuaalinen ulkoasu ja teksti ovat aina tiiviisti sidottuja toisiinsa. Ymmärsimme, että on tärkeää tarjota asiakkaillemme lisäarvoa, yhdistäen taiton sekä käännöspalvelut. Palvelujen kehittymiseen vaikutti myös käännöspalveluiden kasvava kysyntä. Henkilöstöömme kuuluu omien alojensa asiantuntijoita, jotka tekevät aina parhaansa, asiakkaiden vaatimuksia ja tarpeita silmällä pitäen. Edellä mainittujen palveluiden lisäksi tarjoamme yrityksen perustamisesta alkaen myös painopalveluita, jotta asiakkaamme saisivat kaikki sidotut palvelut helposti samasta paikasta.
Yrityksellämme onkin siis ns. 3 “ovea” eli peruspalvelua: käännöspalvelut, taitto sekä painopalvelut, jotta pystymme (tarvittaessa) tarjoamaan asiakkaillemme laadukkaita yhdistelmäpalveluja.
Entisestään kasvavaa kansainvälistä ja rajatylittävää yhteistyötä edesauttaa varman ja luotettavan käännöskumppanin olemassaolo. On tärkeää, että yritys pystyy tarjoamaan myös lisäpalveluita, mainostekstien kirjoittamisesta valmiiseen painotuotteeseen. AD 3DOORS jättää asiakkaalle mahdollisuuden keskittyä omaan perustoimintaansa, tarjoamalla tukipalveluja. Viron EU:hun liittymisestä alkaen on AD 3DOORS tarjonnut käännös-, taitto- ja painopalveluita monille EU:n jäsenvaltioiden yrityksille ja yhteistyökumppaneille. Tänä päivänä meillä on uskollisia kanta-asiakkaita Virossa, Latviassa, Liettuassa, Suomessa, Ruotsissa, Tšekissä, Puolassa, Belgiassa, Alankomaissa, Espanjassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa.
Avoimen monikulttuurisen lähestymistapamme sekä kansainvälisen projektinjohdon kokemuksemme ansiosta olemme tunnustettu ja luotettava palveluntarjoaja.
Olet tervetullut asiakkaaksemme tai yhteistyökumppaniksemme!